Veljekset kuin ilvekset

Veljekset kuin ilvekset, kuin kaksi marjaa - vai ovatko sittenkään?

Justus reilun kahden viikon ikäisenä....

...ja Pikkuveli pari päivää nuorempana.

En voinut olla ottamatta Pikkuveljestä kuvaa samainen paita päällä ja samainen TPS-tutti suussa, kuin Justuksesta olen aikanaan ottanut :) Niin vahva fiilis yhtenä päivänä tuli, että voi kun pojat ovatkin saman näköisiä! Itse ainakin löydän pojistamme valtavan paljon samaa ulkoisesti. Kyllä pojat veljeksiksi tunnistaa, ja kun vielä päivästä toiseen Pikkuveljen kasvoja imetyksen lomassa katselen, ovat ilmeet ja eleetkin kuin isoveljeltä perittyjä! Kyllähän pojilta omatkin piirteensä löytyy, ja Pikkuveljen nenän alta löytyvä haikaranpurema jo tekee itsessään eroa kasvoihin. Aikaa myöden eroavaisuudet varmasti tulevat vielä selkeämmin esille, mutta ainakin vauvakuvat varsin samankaltaisia monelta osaa ovat :) 

Mutta onko kaikki sittenkään juuri sitä, miltä näyttää? No eihän se näin ole! Nimittäin se luonne - siinä huomaa eroja jo nyt! Oikeastaan eron huomasi jo odotusaikana. Jos Justus potki ja ryski mahassa minkä jaksoi ja sai kylkiluuni todella helliksi, oli Pikkuveli huomattavasti rauhallisempi tapaus. Pikkuveli ei juuri kylkiluita kaltoinkohdellut, vaan ennemminkin venytteli jäseniään ja möngersi rauhallisesti. Ja kyllä, tämä luonne-ero on osoittautunut todeksi myös nyt Pikkuveljen syntymän jälkeen! Myös Justuksen kohdalla masukäyttäytyminen on osoittautunut todellista luonnetta kuvaavaksi - sen verran vauhdikas poika nimittäin on! 

Hyvä esimerkki poikien luonne-erosta on näiden kyseisten valokuvien osalta. Kun Justuksesta tuon kuvan aikoinaan otin, oli muuten kuvaushetki pelkkää hosumista ja heilumista ja suttuisia kuvia - joukossa tuo yksi ainut onnistunut otos. Pikkuveli sen sijaa pötkötteli rauhallisena ja kuvia olisin saanut kymmenittäin samassa asennossa köllöttelevästä pojasta :) Justus ei myöskään juuri viihtynyt lattialla makoillen hereillä ollessaan, kun taas Pikkuveli viihtyy vain ympäristöä ihmetellenkin. Tällä hetkellä juuri rauhallisempaa aikaa tosin ei juurikaan ole, kun masuvaivat usein kiusaavat, kun pötkölleen miehen laskee, mutta muuten kyllä viihtyvyystaso itsekseen on ihan eri luokkaa kuin isolla veljellä aikoinaan oli!

Tämä onkin ihan parasta, kun näkee millaisiksi omiksi persoonikseen lapset kasvavat! Olen samalla ihan totaalisen kauhuissani ajan kulumisesta ja siitä ajatuksesta, kuinka pian huomaankin, että vastasyntynyt vauvani onkin jo iso poika, mutta samaan aikaan niin innoissani. Odotan oikeasti innolla sitä, kun veljekset voivat leikkiä keskenään, kun näen millaiseksi pikkumieheksi tämä nuorempikin kasvaa... Niin mahtavan jännittävää ja kutkuttavaa aikaa!

Ehkäpä tämä nuorempi on äitiinsä tullut? Äitiinsä, joka odotusaikana oli kuulemma jo niin rauhallinen, että useaan kertaa sai epäillä, onko vauva hengissä ollenkaan siellä masussa... Ja rauhallinen luonne osoittautui todeksi myös syntymän jälkeen. Mutta saa nähdä, kuinka käy :) Ihania ja maailman rakkaimpia minulle ovat joka tapauksessa ♥

♥: Laura