Voi kun aika rientääkin - Pikkuveli on jo kuukauden ikäinen! On ihmeellistä, miten sitä nopeasti tottuukin aina uuteen elämäntilanteeseen: en osaisi nyt edes kuvitella enää arkea kolmehenkisenä perheenä! Aika menee ihan mahdottoman nopeasti ja päivät vaan hurahtavat ohi. Välillä pitää ihan pysähtyä "kiireen" keskellä miettimään, että kuinka ainutlaatuista aikaa tämä on, ja kuinka tästä hetkestä täytyy nyt nauttia ihan täysillä ♥
Justus oli parisen viikkoa sitten mökillä vanhempieni kanssa viikonlopun. Istuimme illalla Jarnon kanssa sohvalla ihmettelemässä hiljaisuutta ja sitä, kuinka oudolta tuntui olla vain kolmistaan vauvan kanssa. Tuntui kuin olisi hetkessä matkustanut takaisin aikaan, jolloin Justus oli ollut pieni ja sylissä oleva vauva olisikin tuo samainen poika. Toisaalta tuo hetki tuntui kovin kaukaiselta ja samalla mieleen tulikin kysymys: mitä ihmettä teimme silloin, kun aikaa oli näin paljon? Enää ei sellaista osaisi eikä haluaisikaan ajatella :) Olen aina nauttinut rauhasta ja hiljaisuudesta, yksiolostakin, mutta kyllähän tuo hiljaisuus Justuksen poissaollessa alkaa pian käydä tylsäksi ja poikaa tulee kovin äkkiä ikävä ♥ On tottunut siihen, että asioita tekee, tekee ja tekee ja kaikki tapahtuu pienoisessa kiireessä aikapulan keskellä. Kun yhtäkkiä aikaa onkin, ei osaakaan sitten olla ja toimia, kuten oli etukäteen ajatellut!
On oikeastaan aika ihanaa pysähtyä päivien aikana hetekeksi ja oikeasti napata hetkestä kiini: miettiä mitä on tekemässä, miltä se tuntuu ja kuinka onnellinen siinä hetkessä oikeasti onkaan. Aina se ei ole helppoa, esimerkiksi Justuksen uhman ollessa huipussaan, mutta juuri nuo pienet hetket palauttavat taas ajatukset oikeisiin uomiin eli siihen, miten hyvin kaikki on. Ihania arjen hetkiä on oikeasti vaikka millä mitalla, vaikka joskus tuntuukin, että ne jäävät sinne väsymyksen, kiireen ja kiukun alle. Välillä - tai noh, aika useinkin - kokee huonoa omaa tuntoa omasta kiukustaan mikä purkautuu oikein väsyneenä. Välillä tuntee olevansa huono äiti - syndrooman saarroksissa hyvinkin vahvasti. Mutta onneksi ne hyvät hetket vievät voiton ja huomaa, ettei tässä nyt olekaan niin "epäonnistunut äiti". Asiat saattavat kasvaa mielessä suuremmiksi kuin ovatkaan, mutta sitten taas onnellinen hymy lapsen kasvoilla palauttaa onneksi tämänkin äidin ajatukset sinne oikeisiin uomiinsa :)
Olen saanut myös omaa aikaa lähtemällä ystävien kanssa lounaalle Pikkuveli mukanani. Nuo parin tunnin irtiotot kotosalta saavat mielen lepäämään ja kotiin palaa taas astetta levänneempi äiti :) Samalla saa itse mahdollisuuden vertaistukeen ystäviltä, joilla itselläänkin on lapsia. Tuollainen tuki on usein aivan korvaamatonta!
Mutta pääasia on, että myös kotona nautinnon ja hyvänolon hetkiä löytyy yllin kyllin, kunhan niihin osaa vain tarttua :) Kuppi ihanaa makukahvia ja pala suklaata sekä hyvä kirja - siinä täydellinen oma hetki kotosalla. Jarnon isyysloman aikana yhdessä tehty hyvä ruoka ja koko porukan leffailta - arjen luksusta. Ystävien kyläily ja kallisarvoinen hetki heidän kanssaan. Kyllähän näitä tämän kaltaisia asioita olisi vaikka kuinka, kunhan ne muistaa huomioida ja niitä arvostaa! Nämä pienet hetket ovat myös niitä kantavia hetkiä, jotka auttavat jaksamaan, vaikka välillä kuinka väsyttäisi eikä mieli aina jaksaisi pysyä positiivisena.
Tällaisia ajatuksia tällä kertaa täältä lapsiperheen arjen keskeltä :) Kohta meillä alkavat ristiäisvalmistelut täydellä tohinalla, kun alle kahden viikon kuluttua Pikkuveli kastetaan. On ihanaa päästä taas leipomaan ja valmistelemaan ja lopulta nauttimaan kunnon juhlien merkeissä Pikkuveljen nimen saamisesta :)
Ihania aurinkoisia syyspäiviä teille kaikille! ♥
♥: Laura
